Koneurakointia tonteilla ja pihoilla Uudellamaalla – teemme myös työkonevuokrausta

Puuha Puonti Oy on koneurakointia tekevä yritys, jonka palvelut kattavat kaivuutyöt tonteilla ja pihoilla sekä työkonevuokrauksen. Saat meiltä muun muassa rakennusten perustusten teon, salaojien kaivuun, pihatyöt sekä työkoneet vuokralle tarpeidesi mukaan. Palvelualueemme kattaa Uudenmaan ja muun Etelä-Suomen, myös esimerkiksi Kanta-Hämeen.

 

Olemme ehtineet palvella jo lukuisia tyytyväisiä asiakkaita. Liity sinäkin heidän joukkoonsa – ota yhteyttä ja pyydä tarjous urakkaasi varten! Tavoitat meidät helposti puhelimitse, sähköpostitse tai täyttämällä sivuiltamme löytyvän yhteydenottolomakkeen.

Yhteystiedot

Puuha Puonti Oy – koneurakoinnin osaamista

Puuha Puonti Oy on koneurakointiyritys, joka palvelee kaikenlaisia asiakkaita aina yksityisistä kotitalouksista yrityksiin ja esimerkiksi julkiseen sektoriin. Toimipisteemme sijaitsee Hyvinkäällä, ja toiminta-alueemme kattaa koko Etelä-Suomen, eli esimerkiksi Uudenmaan ja Kanta-Hämeen.

 

Yrityksemme on perustettu vuonna 2018 vastaamaan asiakkaidemme kasvavaan kaivuupalveluiden kysyntään. Muutimme yhtiömuodon osakeyhtiöksi vuonna 2021 toiminnan jatkuvasti laajentuessa. Nyt työllistämme useita alan ammattilaisia ja työskentelemme useissa eri kokoisissa projekteissa.

 

Yrityksemme tarjoaa asiakkailleen laaja-alaista osaamista ja erinomaista työnjälkeä sekä luotettavuutta ja joustavaa palvelua. Räätälöimme palvelukokonaisuuden aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

 

Kerromme mielellämme lisää palveluistamme – ota yhteyttä!

Yhteystiedot

Monipuoliset kaivinkonepalvelut

Palveluihimme kuuluvat ennen kaikkea maanrakennus ja piharakentaminen. Teemme omakotitalojen ja muiden rakennusten pohjatöitä, kaivamme ja remontoimme salaojia ja rakennamme laadukkaat pidat. Monipuolinen osaamisemme takaa sen, että voimme auttaa asiakkaitamme kaikenlaisissa urakoissa, pienistä suuriin. Meiltä myös löytyy kalusto, jonka avulla pystymme hoitamaan vaativankin urakan sovitussa aikataulussa.

 

Tarvittaessa palvelemme avaimet käteen -periaatteella. Voit hankkia meiltä esimerkiksi yksittäisen ojankaivuun tai kokonaisvaltaisen piharemontin vihertöineen ja piharakennuksineen.

 

Ota yhteyttä, niin katsotaan, miten voimme auttaa sinua!

Vuokraa meiltä työkone

Vuokraamme myös esimerkiksi kaikki piharakentamisessa tarvittavat pienkoneet rakennusprojekteihin, lyhyeksi ja hieman pidemmäksikin aikaa. Meiltä löydät esimerkiksi kaivinkoneet, trailerit ja peräkärryt.

 

Voit sopia työkoneen noudosta, tai pyytää meidät toimittamaan sen paikan päälle sovittuna ajankohtana. Ota yhteyttä ja kysy lisää vuokrakoneiden valikoimasta!

Yhteystiedot

Yrityksemme vahvuudet

Laatukuvake

Laadukas työnjälki

Meidät tunnetaan korkealaatuisesta työn jäljestä.

Luotettavuuskuvake

Luotettavuus

Pidämme huolta siitä, että urakka valmistuu sovitussa aikataulussa ja pysyy budjetissa.

Joustavuuskuvake

Joustavat palvelut

Palvelumme joustaa tarpeidesi mukaan: räätälöimme palvelun sisällön yhdessä kanssasi.

Kuvagalleria

Tutustu työhömme ja kalustoomme kuvagalleriassa!